top of page

Yhdenvertaisesti säveltäen -hanke pureutuu säveltämiseen liittyviin stereotypioihin (in Finnish)

Suomessa toimivien ammattimaisten musiikintekijöiden joukossa naiset ovat selvässä vähemmistössä. Sukupuolten välinen epätasapaino on nähtävissä myös säveltämisen ylimmässä koulutuksessa. Keväällä 2019 käynnistynyt Yhdenvertaisesti säveltäen -hanke, jossa Suomen Säveltäjät ry on yhteistyökumppanina, pyrkii vaikuttamaan myönteisesti taidemusiikin säveltämisen alan rooli- ja työnjakoihin, asenteisiin ja mielikuviin. Hankkeen puitteissa tehdään tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistyötä, joka kohdistuu alan koulutukseen ja pedagogisiin käytäntöihin.

Mistä Yhdenvertaisesti säveltäen -hankkeen puitteissa tehtävässä tutkimuksessa on kyse? Kuinka tutkimus toteutetaan? Entä miksi yhdenvertaisuuden tutkiminen on tärkeää?

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen professori, tutkija Heidi Partti, joka toimii hankkeen ja sen tutkimusosuuden johtajana, kertoo tällä videolla tutkimuksen lähtökohdista.

Featured Posts
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page